Eli tämä blogi tulee nyt olemaan jonkin tasoinen matkakertomus tästä "hurjasta ja maailmoja järisyttävästä" vaihto-opiskelureissusta niinkin eksoottiseen maahan kuin Ruotsi ja tarkemmin Vätternin etelärannalla sijaitseva Jönköping. Yritän tästä nyt vielä väsätä itselleni muistilistan, jotta sitten Erasmus-apurahan loppuosan hakemusta varten muista mitä tuli tehtyä...

Tänne Hurrilandiaan saavuin siis perjantaina 17.8.2012. Matka meni mukavasti siihen saakka kun päästiin Jönköpingin asemalle. Sieltä piti olla kuljetus koululle. Siellä sitten istuskeltiin erään romanialaisen tytön kanssa, johon törmäsi Njässö-Jönköping junassa. Kun määräaika oli ylittynyt puolella tunnilla niin ryhdyttiin etsimään jotain numeroa johon soittaa jotta saadaan selvitettyä missä kyyti on. Muutaman puhelun jälkeen sitten löytyi henkilö, joka kehotti meitä odottelemaan. Että autot nyt on vaan varattuja. Tunni päästä sitten soiteltiin uudelleen että niin mikäs se tilanne oikein on. Ja ensimmäisen puhelun aikana jo selitin, missä odottelemme. Toisen puhelun aikana sitten selvisi, että ollaanpa oltu väärässä paikassa odottelemassa. Virallinen tapaamispaikka oli noin 50 metrin päässä. Noh, oma moka...

Siitä sitten jonottamaan avaimia asuntotoimistolle jossa sain "ilokseni" kuulla, että jaan huoneen toisen opiskelijan kanssa. Noh, kaikkeen tottuu... Tosin asuntotoimistollakin sai sitten odotella tunnin verran jotta saatiin riittävästi porukkaa kasaan jotta kuljetus majoitukseen pääsi liikkeelle. Ja mikä majoitus.. Näin liki kolmen viikon jälkeen tähän on jo jotakuinkin tottunut mutta se ensi kohtaaminen... Enpä usko, että Suomessa mikään koulu majoittaisi opiskelijoita, varsinkaan vaihto-opiskelijoita tälläiseen läävään. Kyseessä on vanha toimistorakennus keskellä teollisuusaluetta. Tätä on jotenkin vaikeaa edes kuvailla sanoin... Läävä, ja tuo naapurin rekka-korjaamo ei yhtään paranna tilannetta. Yhtenä yönä korjasivat puolesta yöstä aamu neljään jotain rekkaa ja viime yönä kuunneltiin kylmärekan perävaunun kylmälaitteen hurinaa.. Siis ihan koko yö. Hyvin hyvin eksoottista.

No mutta siis, eka "kouluviikko" oli ns. kick off-viikko. Eli varsinainen opiskelu oli vain lumetta. Joitain esittelyjuttuja oli, mutta maksimissaan tunti päivässä. Eli lähinnä koko homman olis voinut hoitaa yhden päivän aikana. Omasta puolestani tuo koko kick off-touhu oli aivan turhaa. Olis voinut saapua viikkoa myöhemmin ja tulla suoraan opiskelujen pariin. Pieni kyllästyminen ehti jo iskeä..

Noh, jos näitä tähän mennessä saatuja kokemuksia pitää miettiä, niin ruotsalaiset tykkää jonottaa. Täällä on pakko hankkia opiskelijakortti ja maksaa opiskelijajärjestön opiskelumaksu. Jos sitä ei maksa, ei voi osallistua tentteihin, eli kortti toimii ns. henkkareina niissä tilanteissa. Lisäksi kortilla pääsee kouluun vaikka keskellä yötä jos tuntuu että on pakko päästä tekemään kouluhommia... Mutta se kortin hankkiminen oli oma lukunsa. Ensin piti jonottaa noin 50 minuuttia, jotta sai otettua automaatissa kuvan itsestään. Tämän jälkeen jonotusta oli kymmenisen minuuttia jotta pääsi toimistosta hakemaan uuden tuliterän kortin. Ja tietysti vielä sen opiskelijajärjestön jäsenyyden vuoksi piti jonottaa reilu tunti. Siis että sai jäsenyyden maksettua. Tämän jälkeen piti itse mennä vielä "automaatille" joka sitten kirjasi jäsenyyden kortille. Liki kahden ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen oli hippasen kaikkensa antanut olo.

Majoituksesta voisi sen verran vielä mainita, että kyllä tässä pari hyvää puoltakin on. Se, että koululle kävelee 20 minuutissa ja se, että ollaan Munksjön rannalla. Järven ympäri pääsee lenkkeilemään jos siltä tuntuu.

Mitään suurta kulttuurishokkia täällä ei ole tarvinnut kärsiä. Kaupunki on oikeastaan aika samanlainen kuin Jyväskylä. Täällä on yksi iso silta, ollaan järven rannalla, kaupungista löytyy kävelykatu... Eli hyvin helposti haltuun otettava paikka. Keskustaan kämpiltä kävelee puolessa tunnissa.

Suurin ongelma on fillarin hankkiminen. Käytettyjä, halpoja fillareita on aika hankala saada. Tällä hetkellä itsellä on vetämässä "hakemus" fillarista joka sijaitsee jossain Jönköpingin ulkopuolella. Teki vähän tiukkaa soittaa omistajalle ja jutella ruotsiksi, mutta niin siitä vaan selvittiin. Kaveri lupasi soitella loppuviikosta ja selventää aikatauluaan. Fillarin lupasi kuitenkin tuoda tänne vielä tällä viikolla. Ja hintaa on kaikki 300 euroa eli jotakuinkin 36 euroa. Toki pistää vähän miettimään, että mistähän kyseinen kulkupeli on varastettu, kun kuulemma toimii hyvin ja vaihteitakin on 18... Toisaalta, en taida jaksaa välittää. Jos nyt sitten poliisit tulee ja vie fillarin, niin on mulla sitten ainakin sähköpostikirjeenvaihto jolla todistaa, että en ole itse sitä varastanut ja voivat käydä juttelemassa tälle hepulle jolta fillarin nyt toivon mukaan ostan.

Täkäläistä iltaelämää on tullut katsastettua pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla kävin Couchsurfingin kautta tapaamieni tyyppien kanssa syömässä ja juhlimassa syntymäpäivääni. Toisen kerran sitten oltiin ulkona viime lauantaina. Alunperin jutun piti olla ns. kotibileet noin kymmenelle hengelle. Kun sitten itse ehdin paikalle myöhässä, niin meitä oli kaikkiaan kolme. Ja näitä kahta henkilöä en oikeastaan edes tuntenut. Illan isännän olin tavannut kerran, mutta en juurikaan edes jutellut hänen kanssaan. Toisaalta mukavaa oli, ja kun sitten siirryttiin kaupungille, niin joukko sentään vähän kasvoi. Ongelma täällä on aivan ylikalliit sisäänpääsymaksut. 100 kruunulla pääsee johonkin paikkoihin, mutta yleensä saa kustantaa yli satasen. Toki, sitä luokkaahan se Suomessakin jo alkaa olla...

Niin ja sitten opiskelut... Opetuksen tasoon olen aikalailla pettynyt ainakin tähän mennessä. Mitään uutta en koe vielä oppineeni. Kaikkein heikoin esitys oli erään opettajan virtuaaliluento. Luennolle oli varattu aikaa 1,5 tuntia ja aiheena oli biomekaaninen malli. Noh, luento kesti kaikkiaan 15 minuuttia ja oli täysin suoraan powerpointien läpi lukemista. Ei yhtään esimerkkiä tai havainnollistamis keinoa. Lähinnä luento piti sisällään vinkkejä siitä, mikä kohta kirjasta pitäisi lukea, jotta asiat selkenisivät.. Itse surffasin sitten googlen kautta perusasioita selväksi. Luento oli ihan yhtä tyhjän kanssa.

Lisäksi saimme opetusta pyörätuoleista. Tosin tämäkin tunti vaikutti hippasen laimealta kun on käynyt tutustumassa Hollannissa apuvälineteknologian uusimpiin tuuliin ja saanut kokeilla mitä ihmeellisimpiä tuoleja. Toisaalta tähän kokonaisuuteen kuuluu vielä workshoppi, jossa ilmeisesti sitten opitaan mittaamaan ja asentamaan pyörätuoli asiakkaalle sopivaksi.

Eilen saatiin luento erilaisista käsituista. Ja luento oli RUOTSIKSI! Eivät kuulemma olleet saaneet englantia puhuvaa luennoitsijaa paikalle. Ehkä noin puolet luennosta tuli täysin ymmärretyksi kun opettaja vielä oli jostain Etelä-Ruotsista ja puhui aika heikosti ymmärrettävää ruotsia. Tähäkin oppituntiin kuuluu vielä workshop jossa sitten tehdään jonkinlainen tuki. Tämä asia tuli kyllä jo harjoiteltua keväällä, mutta kertaus on... :)

Tänään meillä oli aamusta ehdottomasti tähän mennessä mielenkiintoisin luento. Kuulimme espanjalaisen toimintaterapeutin kokemuksista mielenterveysongelmiin keskittyvän toimintaterapiakeskuksen perustamisesta Burkina Fasoon, Afrikkaan. Vaikka hänen englanninkielitaitonsa olikin aika heikko, niin hän osasi kertoa asioista erittäin värikkäästi ja piirtää kuvaa siitä, miten erilaista toimintaterapia voi olla kun kyseessä on köyhä valtio jossa päivittäiset toiminnot hoidetaan aivan eri tavalla kuin meillä. Toki ruoan laitto on sielläkin ruoanlaittoa, mutta kulttuuri tuo siihen aivan oman sävynsä. Ja kuinka yhden ihmisen tarvitessa toimintaterapiaa on se kohdistettava koko yhteisöön, sillä yksilöä ei varsinaisesti ole, on vain yhteisön jäseniä. Yhteisössä yhtenä päivän yksi tekee ruoan, toinen huolehtii lapsista, kolmas siivoaa jne. Ja seuraavana päivänä vuorot vaihtuvat. Eli toimintaterapian pitää tavallaan kohdistua koko yhteisöön jos yhdellä on mielenterveysongelmia.

Mutta jospa aloittelen tällä... Lisää sitten kun siltä tuntuu :)